perjantai 20. tammikuuta 2012

VIHA!!

VIHA!

Kartettu tunne. Tunne josta puhuminenkin puistattaa monia. Tunne jonka moni kokee kielletyksi. Tunne jota monet yrittävät viimeiseen asti pantata sisäänsä ja sulkea pois. Mikä vihassa on luotaantyöntävää? Pelottavaakin? Jotkut sen jopa synniksi luokittelevat. Onko vihalla mitään tehtävää meidän elämässämme?

Itse olen saanut vihaan tutustua ankaran aavikkovaelluksen kautta. Olen saanut nöyrtyä siihen että tunne-elämässä aurinko ei voi aina paistaa, jos sadetta ei tule niin maa lakaistuu, tai pitkän helteen jälkeen tulee myrsky joka repii kaiken mennessään.

Olin kehittynyt mestariksi piilottamaan vihan tunteet, jopa itseltäni. Väitin itselleni olevani aina onnellinen. Olin ylpeä siitä etten suuttunut. Satutettiin minua miten tahansa niin silti irtosi hymy irtosi kasvoilta. Jossain vaiheessa alkoivat päihteet ja lääkkeet toimia ikävien tunteiden pakokeinoina. En tietenkään tiedostanut sitä tuolloin. Koin käsitteleväni asioita, niin no tukihan sitä varmasti humalassa jauhettua vaikka mitä, vaan eipä siitä enää aamulla paljoa iloa ollut. Jatkuva juhminen, työ ja opiskelu olivat myös tehokkaita tapoja paeta, kunhan oli vain tekemistä..lakkaamatta.
 
Minun pakomatkani päättyi 25-vuotiaana. Lopetin päihteet ja muun suorittamisen loppuunpalamisen seurauksena. Alkoi sade, alkoi itku jolle ei meinannut tulla loppua. Surun määrä oli valtava tulva. Alkoi viha joka läikkyi yli aggressiivisina kohtauksina. Se ahdisti, pelotti ajattelin tulevani hulluksi. Tottakai. Olinhan 25-vuotta elämästäni pantannut kaikki vihan ja surun tunteet sisälleni. Kun ne sitten myrskyn lailla alkoivat sisältäni purkautua niin olihan se pelottavaa, ahdistavaa, teki kipeää.

Kiitos Taivaan Isälle että minulla oli silloin rakastava puoliso, rakastavia ihmisiä ympärilläni, viisaat, tiedostavat ammattilaiset jotka ymmärsivät mistä on kysymys. Olin jo saanut alustavan diagnoosin mielisairaudesta ja jos ei silloin olisi havahduttu riippuvuus sairauteeni, niin söisin psyykelääkkeitä koko loppuelämäni. Niin pienestä oli kiinni että olen tässä nyt addiktiiviisuuteen taipuvaista persoonaa lukuun ottamatta terveenä, ilman mitään lääkitystä. Loppujenlopuksi kohdallani oli kyse ihmisen perustarpeista saada kokea kaikkia tunteita, oppia tunnistamaan niitä ja osata ilmaista niitä.

Näiden kokemusten myötä elämääni tuli hajut, maut, värit ja parisuhdekin puhkesi kukkaan. Tästä syystä haluamme opetella tunne-taitoja koko elämämme ja opettaa niitä myös muille.

Terapeutti Tommy Hellstenin mukaan: "Viha on vääryyden vihollinen". Vihan tehtävä on olla omien rajojemme vartiosotilas, jonka kuuluukin syttyä, jos oikeuksiamme ja rajojamme loukataan.

Olavi Sydänmaanlakka sanailee viisaasti "Elämään kuuluvat pettymykset, loukatuksi tuleminen, ahdistus ja kipu, mutta meiltä puuttuvat taidot kohdata ja sietää vastoinkäymisiä. Vanhempien merkittävin työ olisikin opettaa lasta käsittelemään vastoinkäymisiä ja heikkouden tunnetta.
Päivittäin viisi alle 30-vuotiasta nuorta jää varhaiseläkkeelle mielenterveydellisistä syistä. Jokainen tarvitsisi perustaitoja siitä, miten selvitä kriiseistä. Jos vihaansa ei tutustu, se voi tulla hallitsemattomaksi. Tai sitten tunteita paetaan mielihyväkoukkuihin"...
-Saara

tiistai 17. tammikuuta 2012

Mitä rakkaus on?

Mitä rakkaus on?

Ikuinen kysymys johon tyhjentävää vastausta on vaikea saada.

Onko se läheisyyttä, hellyyttä, yhteisiä unelmia?  Yhdessä itkettyjä suruja, kokemuksia, kohtaamista? Kuuntelemista, kyselemistä, jakamista? Tekoja yhdessä ja erikseen, hiljaisuutta, kärsivällisyyttä? Silmiinkatsomista, anteeksiantamista, anteeksipyytämistä. Tunteita, intohimoa, huumaa...
Onko se näitä kaikkia ja vielä paljon muuta.
Kuinka isoa osaa näyttelee järki, sitoutuminen ja yhteiset sopimukset?

Onko rakkaus kokemusta siitä että tulee nähdyksi ja kuulluksi.

Voiko rakkautta olla ilman luottamusta, ilman sitoutumista?
Ilman tietoa siitä että toinen on siinä vierellä, riippumatta heikkouksistani, virheistäni, vanhenemisesta ja kaikista haasteista mitä elämä tuo tullessaan.

Voiko rakkautta olla jos ei saa olla näkyvä, jos ei voi puhua, jos ei ole yhteisiä tavoitteita? Jos ei voi luottaa toiseen?
Onko rakkautta ilman anteeksiantoa?

Muutama kysymys pienen ihmisen mielessä.
Mitä sinä ajattelet rakkaudesta?
-Saara




lauantai 14. tammikuuta 2012

Täydellisyyden harha


Edellisessä kirjoituksessani pohdin yleisellä tasolla päihdeongelman ja parisuhdeväkivallan ilmenemistä. Tutkimuksista ilmenee että miehet syyllistyvät naista useammin perheväkivaltaan.

Nyt kerron siis hieman enemmän meistä. Emme kuulu siiihen tutkimuksien mukaan suurimpaan joukkoon, jossa väkivallan tekijänä on ainoastaan mies. Näin kyllä aikoinaan itseni uhrina, mutta haettuamme apua ongelmaan, sain havahtua myös omaan väkivaltaisuuteeni. Olin ollut täysin sokea omille raivokohtauksilleni, joissa saatoin heitellä Panua tavaroilla ja nimitellä. En myöskään osannut lopettaa kun Panu sanoi että nyt riittää.

Väkivalta ilmenee parisuhteissa monin tavoin. Me olemme kiitollisia siitä että olemme saaneet apua. Jussi-työsta saimme hyviä välineitä suuttumuksen käsittelyyn. Olemme myös itse tehneet valtavan työn etsimällä tietoa ja käymällä vertaisryhmissä, terapiassa jne. Tässä kaikessa osansa ovat tehneet myös vanhempamme ja läheisemme. He ovat välittämisellään, rakkaudellaan ja sinnikkyydellään tukeneet meitä uuden elämän alkuun. Kiitos heille heidän rohkeudestaan. Emme voisi tehdä tätä työtä ilman heidän tukeaan.

Näin meillä, meillä ei lopulta ollut yhtä uhria vaan kaksi onnetonta uhria ja yhtä aikaa syyllistä. Olimme kadottaneet kyvyn käsitellä tunteitamme. Eikä päihteiden antamaa lisävauhtia voi vähätellä.

Nyt taas yleiseen pohdiskeluun.

Täydellisyyden harha. Uskon että ihmisillä on nykyään käsitys että ongelmia syntyy vain perheissä joissa epäonnistutaan, ei välitetä, ei rakasteta. Tämä harha on osaltaan vaikuttamassa siihen ettei uskalleta myöntää heikkouksia, avun tarvetta. Tästä myös johtuu ettei yhteiskunnasta puhuta asioista asioiden oikeilla nimillä. Häpeä aiheuttaa pistoksen varmasti kaikken vanhempien sydämessä kun omalla lapsella onkin joku huonosti. Häpeä on se joka estää hakemasta apua.

Onko olemassa täydellistä vanhemmuutta, täydellistä kotia jossa lapset olisivat turvassa päihde-tai mielenterveys ongelmilta? Jos on, haluan kuulla mikä heidän salaisuutensa on.

Voivatko ketkään vanhemmat suojautua kriiseiltä joita elämä tuo tullessaan, väsymykseltä, työttömyydeltä, uupumukselta, läheisen kuolemalta? Tai perheen ulkopuolisten ihmisten loukkauksilta, joiden kohteeksi lapset joutuvat? Nämä elämäntilanteet- ja tapahtumat eivät ole valintoja. Siitä huolimatta niiden keskellä voi vanhemmuus kärsiä ja lapsi saada syviä haavoja tunne-elämäänsä. Se ei tarkoita etteivät vanhemmat rakastaisi tai välittäisi lapsistaan. Niiden tilanteiden keskellä ei välttämättä edes huomaa tarvitsevansa apua eikä edes olevansa uupunut.

Entäpä sitten ne vanhemmat jotka käyttävät päihteitä, lyövät lapsiaan tai unohtavat ruokkia heidät. Rakastavatko he vähemmän, välittävätkö he vähemmän? Vai ovatko he kenties oman lapsuutensa ja kokemustensa uhreja.

Mikä on sellaista mikä auttaisi näitä kummankinlaisia perheitä? Olisiko se oppia pyytämään apua ja tiedostaa avun tarve? Yhteiskunnan päättäjillä on tekemistä vastata tähän lisääntyvään avun tarpeeseen. Avunpyytämisen kynnystä on pystyttävä laskemaan ja siihen liittyvää häpeän leimaa hälvennettävä, tässä jokainen päättäjä on tärkeässä asemassa.

Onko meillä kuitenkaan loppujenlopuksi kasvatuksen keinoin mahdollisuus kasvattaa onnistuneita ja terveitä lapsia? Raisa Cacciatore on muistaakseni sanonut, että parhaimmillaankin voimme parantaa kasvatustaitojamme verrattuna omiin vanhempiimme, ainoastaan 10 prosenttia. Ja tällöin pitäisi jo tiedostaa että on parannettavaa. Jos joku kokee ettei ole parannettavaa niin haluan kuulla myös hänen salaisuutensa.

Näin ollen on siis todennäköistä, että omienkin lasteni kohdalla voin joutua kasvokkain päihdeongelman kanssa. Tarkoittaako se, että on sama jos luovutan. Vai onko niin, niinkuin itse uskon, että voimme tehdä parhaamme. Meidän täytyy tehdä parhaamme! Parasta mitä voimme tehdä on opettaa lapselle että ei ole häpeä olla heikko. Virheitä tapahtuu ja niistä voi oppia, apua saa pyytää. Omasta heikkoudestaan on lupa puhua. Omien vanhempien heikkouksista on lupa puhua. Voisimmeko näin opettaa lapsillemme että elämässä on rakkautta, armoa ja mahdollisuus kasvaa.. ja että täydellisiä ihmisiä ei ole olemassakaan! Voisiko olla se ainut tapa vaikuttaa, antaa lupa pyytää apua ja olla heikko?

-Saara

torstai 12. tammikuuta 2012

Perhemurhia ja pahoinvointia

Luin taas eilen aamuna uutisista uudesta perhemurha- epäilystä. 70- luvulla syntynyttä perheen isän epäillään murhanneen 2 alle kouluikäistä lasta ja vaimonsa. Tämä on kuudes perhetragedia pienen ajan sisään Suomessa. Minua suututtaa, surettaa ja turhauttaa.

Mikä yhteiskunnassamme on vialla, että avun pyytämisen ja saamisen kynnys on niin korkealla? Olen niin surullinen, paitsi näiden murhattujen vuoksi niin myös syyllisten, jotka ovat ajautuneet näin äärimmäisiin tekoihin. 

Onko mitään tehtävissä, miksi näin tapahtuu, mitä minä voisin tehdä omalta osaltani? Perheiden pahoinvointi lisääntyy, päihteet ja monet riippuvuudet ovat osa jo liian monen perheen elämää. Itse en tunne kuin yhden ihmisen, jonka lähipiirissä ei kenelläkään ole ongelmia päihteiden kanssa. Perheväkivalta taas on vaiettu ja hävetty asia, joka koskettaa monia minunkin tuttavapiirissä. Itse olemme omassa parisuhteessamme toipuneet väkivallasta. Miten auttaisimme miten kannustaisimme ihmisia hakemaann apua ennenkuin on liian myöhäistä?

Annammeko me ihmisille liian kaunista ja täydellistä kuvaa perheistämme ja parisuhteistamme. Puhummeko liian vähän heikkouksistamme ja siitä kuinka nämä asiat koskettavat yhtä sun toista meistä. Auttaisiko jos ainakin me ketkä olemme jo toipuneet päihteiden väärinkäytöstä ja väkivallasta, alkaisimme pitämään ääntä itsestämme ja kokemuksistamme?!

Ihmiset saavat lukea lehdistä ja tutkimuksista jatkuvasti siitä kuinka perheväkivalta päättyy lopulta tragediaan tai eroon. Missä on meidänlaistemme ihmisten ja parisuhteiden tarinat joissa toivutaan, joissa haetaan apua ajoissa ja saadaan. Tarvitsemme yhteiskunnassa ja mediassa lisää tietoa siitä kuinka avun hakeminen on auttanut saavuttamaan terveen elämän. Tarvitsemme tietoa ja kokemuksia ihmisiltä siitä kuinka avun pyytäminen ei ole häpeä. Ei ole häpeällistä jos ei ole oppinut riittäviä tunne taitoja selvitäkseen elämästä turvautumatta päihteisiin tai väkivaltaan. En usko että kukaan ihminen valitsee lapsena että alampas aikuisena väkivaltaiseksi tai olisipas mukava olla alkoholista tai narkkari. EI! Lapsi ei saa riittäviä tunne-elämän taitoja syystä tai toisesta tai joutuu itse laiminlyödyksi, lyödyksi tai muuten kaltoinkohdelluksi. Tätäkö sitten pitäisi lapsen hävetä ollessan aikuinen ja huomatessaan ettei hänellä ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin lääkitä itseään päihteilllä tai turvautua väkivaltaan kun ei ole sanoja?!

Aikuisena on kyllä havahduttava ja ymmärrettävä hakea apua. Useinhan perheväkivallassa jos lyöjänä on mies ja uhrina nainen niin nainen ei hae apua koska ymmärtää miestä ja miehen rankkaa lapsuutta. Salaaminen ei kuitenkaan ole rakkauden teko vaan rakkauden teko on antaa miehelle mahdollisuus kasvaa aikuiseksi ja vaatia häntä hakemaan apua. Ja hakea apua itselleen myös.

Elämmekö armottomassa yhteiskunnassa? Väkivalta ja päihteet koskettavat jokaista yhteiskuntaluokkaa ja on tutkittu että parisuhdeväkivallasta kärsivät eniten nuoret ja korkeakoulutetut naiset. Jos avun hakemisen ja sen tarpeen tunnistamisen kynnystä ei onnistuta laskemaan niin lastemme tulevaisuus näyttää todella synkältä. Kierre ei katke ilman että se katkaistaan, apua voi hakea jo ennen kuin ongelma on paisunut äärimmäisyyksiin.

Meidän täytyy katkaista se syyllisyyden ja häpeän kehä joka yhteikunnassamme sairastuttaa yhä useampia ja useampia. Tunne-elämän taitojen opetteleminen ei ole koskaan liian myöhäistä. Apua on saatavilla!

Tässä muutamia linkkejä mistä me olemme saaneet apua!

Jussityö
www.jussityo.fi

NA - Suomen alue - Finland Region -
www.nasuomi.org

Suomen AA - Nimettömät alkoholistit
www.aa.fi

Onko läheiselläsi alkoholiongelma? - Al-Anon - Vertaistukea ...
www.al-anon.fi/
Alkoholistien perheille ja ystäville tarkoitettu toipumisohjelma.

Lyömätön linja
www.lyomatonlinja.fi





tiistai 10. tammikuuta 2012

Uusi vuosi ja ihmetyksiä naiseksi kasvamisesta..

Antoisaa ja rakkauden täyteistä alkavaa vuotta kaikille. Pohdimme Panun kanssa tässä taannoin syntyjä syviä.

Aiheeksi nousi tällä kertaa kysymys miksi haluan mielummin tanssia ystävieni kanssa vaikkapa ravintoloissa kuin koti olohuoneessa. Tai miksi Panu tahtoo soittaa rokkia yleisön edessä eikä treenikämpällä ainoastaan. Tai miksi haluan pukeutua kauniisti kun lähden ihmisten ilmoille. Haluamneko kalastaa ihailevia katseita onko meidän itsetunnollemme tarpeellista kalastella huomiota suhteen ulkopuolelta?
Keskustelu ei siis ollut mikään mustasukkaisuuden värittämä kiista vaan aitoa mielenkiintoa omaa ja puolison motiiveja kohtaan.

Keskustelu ajautuikin yllättävän syviin virtoihin kun oivalsin itsestäni että kyllähän pitkään minua ajoi tanssimaan halu herättää miesten huomiota ja katseiden kalastus oli jopa sairauteenkin asti mittarina omalle riittävyydelleni.
Tuo aika kesti varmaankin n.15- vuotiaasta 26- vuotiaaksi. Jos prosentteina mitataan niin omanarvontuntoni ja itsetuntoni kantoivat naiseuttani ehkä 20 prosenttia. Loppuja 80 prosenttia yritin epätoivoisesti täyttää miehiltä saamallani huomiolla. No vajeeseenhan se aina jäi riippumatta katseiden määrästä.

Huh olipa se rankkaa aikaa. Olimpa turhamainen ja itsekeskeinen.. ja tyhjä.
Kyllä nykypäivänä 32- vuotiaana kahden lapsen äitinä ja yhden miehen puolisona on helpompaa.
Terapioiden ja ihanan sitoutuneen parisuhteen ansiosta olen saanut kasvaa täyteen naiseuteni sataan prosenttiin. Koen itseni kokonaiseksi ja nyt kun lähden tanssimaan tai esiintymään niin jos saan katseita on se vain mukavaa extraa joita ilmankin elämäni on niin onnellista kuin vain voi olla! Eikä se vie mihinkään sitä tosiasiaa että on mukavaa olla ihmisten ilmoilla kun on vaatteet joissa viihtyy ja kokee näyttävänsä hyvältä.

-Saara

tiistai 3. tammikuuta 2012

YRITYKSEN TAUSTAA Olemme aviopari Hollolan Kalliolasta. Olemme kumpikin 32-vuotiaita ja meillä on 3- ja 1-vuotiaat tytöt. Olemme tehneet avioparityötä vapaaehtoisrintamalla vuodesta 2007 ja pienten lasten vanhempien parissa 2008 lähtien. Ajatus RISAPARI toiminnasta heräsi pikkuhiljaa vuosien 2010-2011 aikana. Olemme kummatkin raitistuneita alkoholisteja. Olemme käyneet Kalliolan klinikoiden Myllyhoidon ja omat henkilökohtaiset terapiat. Olemme selvinneet myös mm.uskottomuuskriisistä sekä käyneet pari- ja seksuaaliterapian. Olemme kouluttautuneet Solmuja parisuhteessa- Parineuvojiksi. Panu toimii myös Miessakit ry.n isätyöntekijänä. Olemme kummatkin toimineet vertaisryhmien vetäjinä. Nyt elämme tasapainoista elämää pienten lasten vanhempina ja näin ollen raskaus ja vauva-aika ovat tuoreessa muistissa. Nämä kokemukset ja koulutukset ovat olleet pohjana, kun lähdimme miettimään kanavaa, jonka kautta voisimme olla auttamassa muita ongelmien kanssa painivia pariskuntia ja perheitä. Olemme saaneet aiemmassa vapaaehtoistyössä kohdata erilaisia pariskuntia ja vanhempia sekä alan ammattilaisia. Heiltä saamamme palautteen ja omien onnistuneiden ja positiivisten terapia- ja toipumiskokemustemme rohkaisemina päätimme jättää päivätyömme ja antaa RISAPARI toiminnalle mahdollisuuden. Olemme saaneet tehdä ja aloittaa yhteistyötä eri yhteisöjen, seurakuntien ja Peruspalvelukeskus Oivan kanssa.

RISAPARIN TARJOAMA TUKI PARISKUNNILLE JA PERHEILLE Toimintamme yksi peruslähtökohdista on tarjota perheille ja pariskunnille matalan kynnyksen tukimuoto. Voimme tehdä sen kertomalla omaa tarinaamme ja tuoda sitä kautta normaaliuden tunteen erilaisten ongelmien kanssa kipuileville. Opetamme samalla työkaluja parisuhteen ja perhe-arjen parantamiseksi. Toimintamme on ympärivuotista ja tarjoamme palveluitamme myös kesäaikaan. Tarjoammme Solmuja parisuhteessa - parisuhdeneuvontaa pariskunnille jotka ovat ajautuneet kriisiin tai haluavat ennaltaehkäistä niitä.. Toimintamme on aivan uudenlaista joten haluamme kehittää sitä jatkuvasti yhdessä yhteistyökumppanien tarpeiden ja ehdotusten mukaan. PARISUHDENEUVONTA 8-10 tapaamiskertaa sisältävä Solmuja parisuhteessa -työskentely on tarkoitettu kriisissä oleville pariskunnille, myös vaikeissa kriiseissä oleville sekä vakavasti eroa pohtiville. Solmuja parisuhteessa –menetelmä on syntynyt Kataja ry:n ja Kirkkohallituksen Perheasioiden pitkän kehitystyön ja testauksen tuloksena. Kysy lisätietoja neuvonnasta ja hinnoista 0405355219 tai saara.rissanen@gmail.com. Tapaamissa on mukana molemmat ohjaajat. VALMIIT LUENTOKOKONAISUUDET KUNNILLE, YHTEISÖILLE, SEURAKUNNILLE PARISUHTEEN PALIKAT- luennot RAKENNUSHAASTE 2012 Parisuhdeluento alkuraskauteen, jossa keskitytään perheen muodostumisvaiheen haasteisiin. Sitoutuminen, seksuaalisuus jne. Työvälineenä Parisuhteen palikat. Eritavoilla toteutettavia aktiivisia luentoja, joissa keskitytään parisuhteen osa-alueisiin parisuhteen palikoiden avulla. Voimme esitellä koko parisuhteen palikat tai keskittää luennon vain yhteen alueen esimerkiksi sitoutuminen tai sanat ja vuorovaikutus. Tämän voi toteuttaa myös PARISUHTEEN PALIKAT JA PÄIHTEET luentona jolloin keskitytään päihteiden vaikutukseen parisuhteeseen ja parisuhteeseen voimavarana päihderiippuvuudesta toipumisessa. RISAPARI TARINAMME Tilaisuuksiin joissa koulutetaan sosiaali-ja terveysalan ammattilaisia. Päihdekuntoutuslaitoksiin joissa hoidetaan riippuvuuksista kärsiviä perheitä. Kerromme oman toipumistarinamme keskittyen niihin asioihin, jotka ovat olleet oleellisia parisuhteemme ja oman toipumisemme onnistumisen kannalta. Tarinan voi tilata myös nuorten tilaisuuksiin tai kouluihin jolloin painotus on parisuhteen sijasta omassa päihdehistoriassa ja sen vaikutuksissa seksuaalisuuteen ja seurusteluun. Musiikkiesitykset tahdittavat koskettavaa tarinaa. Osallistujilla on lopuksi mahdollisuus keskusteluun ja kysymyksien esittämiseen. kesto 2.5-3h MUSIIKKIESITYKSET Teemme yhdessä hengellistä folkrock musiikkia. Laulujen sanoitukset koskettavat parisuhdetta, perhettä ja arjen asioita. Meitä voi tilata messuihin, kokouksiin tai eri tilaisuuksiin esiintymään. Muokkaamme esityksiämme tarpeidenne mukaisiksi. Esityksiin voi myös lisätä myös puhe osuuksia esim. parisuhde ja päihteet- illan merkeissä. Hinnoittelu sovitaan tilaisuuskohtaisesti. Ota yhteyttä niin mietitään yhdessä kuinka RISAPARI voisi teidän tarpeisiinne vastata.